sunnuntai, 26. helmikuu 2012

Heti perää

 Nyt mie eli Minna siirryin blogin ohjaimii hetkeks aikaa, koska kerron teille vähän tulevista päivistä.

Asiahan on näin, että mie ja Tinja pidämme Oonalle pienen kurssin (vaikkei ihe mitää asiantuntijoita ollakkaa) siitä kuinka erottua edukseen. Tietysti miun ensimmäine ohje vois olla että läpsäse jotai miekkosta ahterii, mut miust tuntuu et Oona ei innostu... Noh, never mind.

Siispä aiomme kolmen porukas mennä Tiistain vähäse tuonne tsombailemaa, jolloin Oona saa myös soveltaa meiän valmennuksessa oppimiaan taitoja käytännössä. Kebulaan menemme toki myös - menestys on siis taattua.

Toki tuolla Kebab-paikkaan menemisessä on minullekkin jotain merkitystä, sillä en ole käynyt kebabissa kuin kerran elämäni aikana - kiitos Turkin matkan. Noo, ei siitä sen enempää ;D

Muute, Tinja on edellee siel tunkkases bussis. Voi häntä :<

Kerromme menestyksestämme jatkossa hieman lisää. 

Ei muuta. 

sunnuntai, 26. helmikuu 2012

We are HERE!

No niin. Olemme vihdoin löytäneet tämänkin ihmeellisen bitti-maailman. 

Tänään aloitamme siis meidän blogin päivittämisen. Blogimme tulee käsittelemään vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä. Meistä jokainen saattaa joskus tänne kirjoitella ja tällä hetkellä tietokoneen ääressä on Oona ja Minna, sillä Tinja sattuu kököttämään tunkkaisessa bussissa tuolla jossain Joutsenon liepeillä.

Päähänpisto blogin perustamisesta tuli miulle tänään tuossa keittiönpöydän ääressä minnan dataillessa vieressäni. Kerroin sitten tästä äkillisestä ideastani Minnalle, joka sitten sanoi että "Okke" ja siitä se ajatus sitten läks. 

Jos haluatte kommentoida niin ihan vapaasti vaan :D

Pikaisiin lukemisiin terv. O.M.

  • Henkilötiedot


          Heipä Hei!
    Olet eksynyt blogiimme, eli (The) Breakdowniin.
    Kyseistä blogia päivittelee kolme -96 syntynyttä tyttöä Etelä- Karjalasta.
     
    Blogimme käsittelee meidän jokapäiväistä elämäämme, niin ylä- kuin alamäkineenkin, unohtamatta jatkuvan puoleista sekoilua.
     
    Nauttikaa.       

  • Tagipilvi